torstai 8. kesäkuuta 2017

Sulhanen kynäilee ajatuksia perheenlisäyksestä

Poikkeuksellisesti sulhasen kirjoittamia ajatuksia vakavasta aiheesta. Lapsia saadaan, ei hankita, ja nämä asiat voivat vaikuttaa hyvinkin oleellisesti parisuhteeseen, avioliittoon ja sen solmimiseenkin. Me kävimme pitkän keskustelun aiheesta ennen hynttyiden yhteen heittämistä ja todettiin haluavamme olla yhdessä vaikka lapsia ei kenties koskaan tulisi. Olemme kuitenkin ikäkaartia, jonka parasta ennen leima persuuksista on haalennut jo vuosia sitten.

Mutta jos antaisi herralle nyt puheenvuoron.


Tässä meidän Alien (työnimi, saattaa vielä muuttua). 



Ollaan oltu tämän projektin mittaan aika varovaisia siitä, mitä postaillaan, ei olla laitettu esim. ultraäänikuvia esille tai mitään sellaista.

Sille on syynsä.

Projekti alkoi meillä viime vuoden alussa, kun kävimme Väestöliitossa, tutkimuksissa ja kyselemässä, millaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia meillä oli.

Oltiin molemmat perusterveitä, mutta ihan vaan meidän ikämme huomioon ottaen tilastot olivat kuitenkin aika karut: heidän tilastoissaan, heidän tekemillään hoidoilla, yhden hedelmöittyneen munasolun todennäköisyys kasvaa ja selvitä synnytykseen asti oli yksi kahdeksasta. Eli noin 13 %.
Yksi neljästä todennäköisyys että raskaus ylipäätään käynnistyy ja jos käynnistyy, niin sen jälkeen se on noin 50-50.

Yritimme olla keskittymättä liikaa näihin numeroihin (vaikka oikeasti minulla ainakin ne olivat koko ajan mielessä) ja kuitenkin yrittää ja katsoa askel kerrallaan, mihin se johtaa. Valitsimme suoraan IVF-hoidon, se aloitettiin loppukesästä. Munasolut hedelmöitettiin Helsingin sarjisfestari-viikonlopun aikana (oikeasti! On lähes kornia ajatella, että totta kai meidän lapsen ajoitus on sellainen, mutta ihan kirjaimellisesti solut löysivät toisensa laboratorion maljassa joskus sen viikonlopun aikana). Kaksi niistä laitettiin sisään, joten tavallaan koitimme kerralla kaksi yritystä päästä siihen "yksi neljästä lähtee" tavoitteeseen.

Saimme tulosta heti ensimmäisellä hoitokierroksella. Toinen soluista lähti kasvamaan. Olimme itsekin aika yllättyneitä ja epäileväisiä: voiko olla, että niistä lähtökohdista mitä meille annettiin, meillä kävi sitten näin käsittämättömän hyvä tuuri?

Sen takia oltiin hirmu varovaisia etenemisen kanssa, yrittämättä olla innostumatta liikaa ja ennakoimatta tulevaa, että josko ne tilastot (siinä kohtaa siis 50-50) iskevät sieltä sitten vastaan myöhemmin matkan aikana. Otetaan viikko kerrallaan ja katsotaan mihin päästään. Jokainen viikko, jonka vauva pysyi sisällä, oli siinä kohtaa meille voitettu viikko.

Vasta reilusti raskauden puolen välin jälkeen hoitaja neuvolassa ikään kuin vapautti meidät ajattelemaan myös eteenpäin: "Kyllä teille nyt on vauva sieltä tulossa."

Sunnuntaina 28.5. hän sitten tuli.


Kirjoitin tämän kaiken nyt tähän auki, koska matkan aikana Auroran kanssa pohdittiin, että jos meillä kerran nyt sitten on käymässä näin hyvä tuuri, niin halutaan olla sen kanssa avoimia ja kertoa sitä rohkaisevana ja kannustavana viestinä eteenpäin.

Eli jos yhtään on mielessä tällaisia hankkeita, niin meidän viesti on: kannattaa yrittää ja kannattaa nolostelematta hakea asiaan apua, sillä apua on saatavilla. Me ollaan oikeastaan koko tämän projektin läpi saatu kautta linjan hyvää palvelua ja hoitoa, hoitohenkilökunnan asenne on ollut joka paikassa asiallinen ja kannustava. Ei ole tullut mitään tuhahteluja että "tuon ikäisenä" tai mitään muuta sellaista. (Heti ensi käynnillä Väestöliitossa, kun epäiltiin, onko meidän yrittäjäpariskunnan elämä liian stressaavaa tällaiseen, saadaanko kehot toimimaan, lääkäri pisti asioita kunnolla perspektiiviin: "Lapsiahan saa alkunsa sodan ja kriisienkin keskellä".) 

Eikä asiaa myöskään kannata turhaan viivytellä, vaan kannattaa oikeasti ryhtyä toimeen, jos yhtään on mielessä. 

Ja olkoon tämä meidän tyyppi nyt sitten esimerkkinä siitä, että niitä huonojakin todennäköisyyksiä vastaan voi onnistua. 

Ei voi tietää, ellei yritä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!