keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Viikko häihin - paniikkioireita ilmassa

Enpä olisi ikinä kuvitellut saavani mitään bridezillaoireita tai paniikkihönkäilyjä häiden suhteen, kun vihkiminen ollaan tekemässä nytkin niin pienimuotoisesti, mutta kun päivät lipuvat toistensa ohi, ja H-hetki lähenee, tältä ei pystynytkään välttymään.

Tein vielä jokusen duunihomman, joissa menikin odottamattoman paljon enemmän aikaa ja oman puvun kunnollinen aloitus viivästyi ja viivästyi. (En ole vieläkään saanut vetoomuksesta huolimatta yöunia. Kiitti, alien.) Tänään sain sitten vihdoin puvun kaavoituksen loppuun, leikattua vuorit ja ommeltua ne. Saatoin hitusen tyrskähtää sovittaessani sitä kotipeilin ääressä. Nyt tulee semmoinen tissipuku, että oksat pois!

Toisaalta, NYT on sellaiset boobsit, mitä kelpaa näyttääkin ja tämä taitaa olla nyt aika once in a lifetime - keissi. Ison raskausmahan kanssa ei ole paljoa muuta mitä kropastaan näyttää, joten miksi ei? Stressilevelit ainakin helpottivat kummasti.

Lisäksi meillä on tosiaan tehty kohta se parisen vuotta remppaa kotona ja nyt ne hommat, missä käytetään ulkopuolisia jyrähtävät käyntiin - tadaa - hääviikolla. Yritin kovasti neuvotella josko hommaa voisi siirtää viikolla, mutta sitten se siirtyisi jo kesäkuulle firman muiden sitoutumusten vuoksi.

Ei. Ei käy. Haluan vaatehuoneen omille ja vauvan kamoille ENNEN kuin alien syntyy.

Ei sitten. Remppakaaosta hääviikolle. Pff, big deal.

Se varsinainen paniikki meinasi lyödä päälle, kun olin varmistamassa hiusvelhoni kanssa hääpäivän aikatauluja ja selvisi, että Hannu ei sittenkään pääse paikalle. Paniikkimonsteri kurotti jo pitkiä sormiaan, mutta kylmän rauhallisesti komensin sen nurkkakaappiin odottamaan. Välittämättä sen hönkäilyistä, naputtelin tyynesti Naisyrittäjien fb-ryhmään avunpyynnön. Hetken mietin jo soittokierrosta alueen kaikkiin kampaamoihin, mutta sen sijaan keskityin hengittämiseen.

Kyllä tämä tästä. Rauhoitu, hengitä, selvitä.

Päästin paniikkihirviön kaapista kymmenen minuutin selvittelyn jälkeen ja näytin sille ovea. Tilanne ohi, menehän nyt siitä. Ihana Sohvi Nyman pelasti minut pulasta. Alunperinhän minun piti tehdä meikki itse, mutta nyt tämän kaiken jälkeen Sohvi pistää väsyneet silmät ja harmaan ihon juhlakuntoon. Voi onnea!

No niin, kyllä tämä tästä. Allekirjoittanut kiittää, kuittaa ja palaa takaisin hääpukunsa pariin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!