torstai 12. tammikuuta 2017

Hääpäivän kampaaja löytyi lähempää kuin arvasinkaan!

Kolmas kerta toden sanoo? Jos tällä kertaa juhlapaikkaa ei myytäisi nenän edestä, eikä tulisi uusia elämää mullistavia uutisia, jotka sotkevat hääsuunnitelmat? Never say never.  Nyt on tosiaan uusi hääpäivä, on maistraatti varattuna, ravintola ja kohtapuoleen (lue: myöhemmin tänään) loputkin liikkuvista osista kunnossa.

Lauantaina ystävän synttärijuhlissa sain kampaajankin hoidettua. Rakas ystävä ja kolleegani Hannu Viitala kysyi haluaisinko, että hän tekisi kampaukseni häitä varten. Häkeltyneenä en tahtonut uskoa tätä todeksi. Hannua on aika vähän näkynyt kotimaan kamaralla, koska kampaajavelho ja päähinetaitelijaa viedään niin tehokkaasti pitkin maailmaa. Täytyy tässä vähän paukutella herran henkseleitä, koska vaatimaton tekijä ei muista ja jaksa koskaan kunnolla kertoa, miten mahtava taituri onkaan. Hannun kanssa ollaan tehty vuosia saumatonta yhteistyötä Sofi Oksasen pukukokonaisuuksien kanssa, ja hän teki siis jokunen vuosi sitten ensi-iltansa saaneeseen Disneyn Pahatar -leffaan Angelina Jolielle niitä eeppisiä kiemura- ja sarvipäähineitä, ja on todella, todella taitava kampaaja. Kovan luokan tyypin sain siis eilen hokemaan, että hän haluaa tehdä tämän ja en mitenkään häiritse ja ilman muuta hän tulee laittamaan kutrit kuntoon, koska sitä varten ystävät ovat ja tämä tehdään rakkaudesta! 

Sitten vähän itkettiin ilosta, rakkaudesta ja ystävyydestä. Yhdessä.


Hannu tuntee hiuslaatuni, on ennenkin tehnyt kampauksia niihin, joten heittäydyn täysin hänen taitavien käsien alle. En usko edes tarvitsevani koekampausta, koska luotan Hannuun ja hänen visuaaliseen silmäänsä niin 100%. Rakas ystävä tulee vielä meille kotiin laittamaan kampauksen, niin minun ei tarvitse edes juosta mihinkään ja miettiä kuljetuksia, saan vaikka uni simmussa hörppiä aamuteetä lempimukistani siinä samalla. 

Asiat tosiaan tuntuvat järjestyvän nyt itsestään. Oho.

Jotta muillakin olisi mahdollisuus sellaiseen aarteeseen kuin Hannu, herran tavoittaa parhaimmin Hämeenlinnasta Linnastyle - kampaamosta. Ihanan naurava ja helposti inspiroituva herra on upean visuaalinen, osaa katsoa jokaiselle kasvotyypille parhaimmin pukevan kampauksen ja hiustyylin oli se sitten klassinen tai räväkämpi. Voin luvata, että sinulla ei ole kampaajalla ollut ikinä yhtä hauskaa, kun Hannun positiivisuus tarttuu kipinän lailla!


Juuri eilen puhuttiin, että nimenomaan hääjutut ja morsiamet ovat nyt hiuskoristeiden ja päähineiden kohdalla se suuri inspiroiva juttu, joten jos taas ennemmin kiinnostut saamaan viimeisen päälle valmistetun, kauniin ja kampaukseen sopivan hiuskoristeen, Hannuun yhteyttä.

3 kommenttia:

  1. Ihanaa, että asiat alkavat teilläkin hääjärjestelyjen osalta viimein sujua. :)
    Ystävät on parhautta!

    VastaaPoista
  2. Hei,
    Kiinnostaisiko sinua osallistua Tampereen Häämessuille (4.-5.2.) ja pienimuotoiseen blogimiittiin?
    Messuthan ovat kaksipäiväiset mutta miitti olisi lauantaina ja treffattaisiin klo 12. Tähän sisältyy ilmainen sisäänpääsy. Miitti järjestettäisiin ensimmäistä kertaa Tampereella joten ollaan ihan alkutekijöissään, mutta olisi kiva päästä vaihtamaan ajatuksia muiden bloggareiden kanssa ja tutustua. Ehkä voisimme saada muutamia puhujiakin meille samalla kun kahvitellaan :) Goodiebagiakin yritän järjestää mutta sellainen ei toteudu jossei ole osallistujia ;)
    Olethan minuun pian yhteydessä hile89@gmail.com!
    T. Hile
    http://hullunahaihin.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana idea, mutta valitettavasti taidan joutua jättäytymään pois. En tiedä vielä, tulenko Tampereelle ollenkaan. Mieli tekee, mutta aikataulu putiikin avajaisten valmistelussa on niin tiukka, etten ehkä pääse. Kiitos ihan hurjasti kutsusta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!