maanantai 3. lokakuuta 2016

Messumielensäpahoittajan ABC

Näin messukauden alussa on hyvä muistaa häämessuille lähtiessä ottaa roppakaupalla äärimmilleen pingoitettuja odotuksia, taivaanrannalle maalattuja toiveita ja tehdä päivän, tai jopa viikonlopun retki pettymysten äärille! Voit varustautua reissuun ottamalla mukaan sopivan hienoa sepeliä ja hiekoittamalla nivustaipeesi jo hyvissä ajoin ennen messuille ehtimistä. Saat sopivasti hiertävän fiiliksen valmiiksi!

Parhaimmin pahoitat häämessuilla mielesi ja petyt, kun vastassa on seuraavanlaisia tilanteita:

- Messuille maksaa ihan törkeästi. Minua on huijattu!

- Messut ovatkin ilmaiset, enkä saakaan ihan kaikkea samaa kuin maksullisessa tapahtumassa. Nyt vasta onkin huijattu olo!

- Messuilla on paljon väkeä ja välillä saa jonotella ja pujotella. Aivan järkyttävää, ei olisi kannattanut lähteä! Hirveän kaoottista!

- Messuilla on tilaa liikkua, katsella ja kiertää. Siis ihan karseaa. Eihän tänne ketään ole viitsinyt edes tulla. Ankea tunnelma, kun ei ole mitään tungosta! Selvästi eeppinen messufail.

- Näytteilleasettajat olivat ihan pyllystä, ei ollut mitään meille, vaan kaikkea yleistä kuten pukuja, koristeita, kattauksia ja kutsuideoita! Olisi nyt jotain meidän paikkakunnalta voinut olla, ei olisi kannattanut lähteä tänne asti!

- Kaikki näytteilleasettajat olivat paikallisia, eikä meille ollut mitään! Olisipa tiennyt etukäteen, ettei pääkaupungin messuilla ollut yhtään Oululaista pitopalvelua tai Mikkelistä kampaajia, niin ei olisi lähdetty ollenkaan!

- Tosi tyhmää, olisin halunnut katsella ja sovitella pukuja, mutta kaikilla pukujen näytteilleasettajilla koltut olivat vain nukeilla. Pitäisi olla paljon enemmän pukuja ja sovitusmahdollisuus! Oikeastaan pukujen pitäisi olla vielä hurjassa alessa!

- Oli niin paljon kokeiltavaa pukujen suhteen, että tuli runsaudenpula ja sovituskoppiinkin piti jonottaa. Ei silti kyllä yhtään sellaista pukua tai tyyliä, joka olisi itseäni koskettanut. En kyllä näin surkeilla palveluilla hanki mitään

- Ei näiltä messuilta kostunut mitään, oli pienet ja ankeat, vaikka näytteilleasettajia oli toista sataa.

- Ei jäänyt mitään kyllä käteen, ja oli tylsää, eikä kenelläkään ollut mitään tarjota. Päätettiin lähtökohtaisesti kävellä pikamarssia kaikkien osastojen ohi, missata kaikki tuotetarjoukset, lukemattomat maistiaiset ja tuotetestaukset. Turvallisinta julistaa messut epäonnistuneiksi

- Tuohdu, kun kattausesimerkkejä ole kuin yhden huoneellisen verran. Kyllähän nyt ainakin puolet messuista pitäisi käyttää erilaisten koristeluiden esittelyyn.

- Pahastu, jos joku näytteilleasettaja yrittää puhutella tai kysellä juhlistasi. Ne ovat kuitenkin sinun asioitasi, eikä kuulu muille onko juhlapaikka varattuna tai kuvaaja löytynyt. Kehtaavatkin!

- Nyrpistä nenää jälkikäteen, kun näytteilleasettaja ei sanokaan mitään kohdallasi. Käänsit katseesi tarkoituksella sivuun, leikit vaikeasti tavoiteltavaa, mutta sinuun ei otettu silti kontaktia. Uskomatonta asiakaspalvelua. Huh huh

- Löydä kiinnostava palveluntarjoaja, mutta halua vain pelkkä nettiosoite. Ei tässä kenenkään kanssa tarvitse jutella. Kiroile myöhemmin käyttäessäsi n-tuntia selvittääksesi askarruttava asia, jonka olisit keskustelemalla selvittänyt messuilla minuutissa.

- Marise häämuotinäytöksestä, koska mallit ovat liian pitkiä ja laihoja, eivätkä puvut näytä "oikeiden" ihmisten päällä siltä. Muista valittaa järjestäjälle!

- Marise, kun häämuotinäytöksessä onkin naapurin tytön näköisiä malleja, kun eivät ne puvut istu niillä ilman muokkauksia täydellisesti, eivätkä puvut näytä niin kauniilta kuin mallien yllä kuvissa ja kansainvälisillä muotivideoilla. Valita!

- Kummastele suureen ääneen, kun ilmaisilla messuilla esimerkiksi häämuotinäytöksessä on pieni nimellinen hinta, jolla pääsee istumaan, saa skumppaa ja uuden häälehden. Kyllähän tämä ilmaiseksi pitäisi saada, vaikka kaikesta muusta maksat hyvällä omatunnolla muualla ainakin tuplahinnat. Mutta häämessuilla pitäisi olla kaiken ilmaista!

- Kiukustu oikeutetusti, kun messuilla ei saakaan kaikkea vähintään puoleen hintaan!

- Harmistu perinpohjaisesti, kun messuilla ilmoitettu teema ja sen ympärille rakennettu ohjelma ja palveluntarjoajat ei alunperinkään kiinnostanut sinua. Piti silti lähteä katsomaan.

- Odota ylipäänsäänsä erikoistuneen alan messujen olevan suurinpiirtein messukeskuksen luokkaa ja pety syvästi, kun asia ei olekaan niin, vaikka näytteilleasettajalistaa lukiessa olisit hahmottanut sen jo etukäteen.

Noin! Olet onnistunut pettymään, harmistumaan ja kiukustumaan kaikista mahdollisista messuista, mitä maan kamaralla järjestetään. Hiekkakin alkaa tuntua aika vinkeältä siellä alapäässä. Eikös oteta uudestaan?

(Esimerkit ovat vain hieman karrikoituja, mutta jokainen pointti on tullut esiin viimeisen puolentoista vuoden aikana ihmisten messupalautteissa niin blogeissa, facebookin hääryhmissä ja kuin muissa keskusteluissa. Ollaan me morsiamet sitten niin vastaanottavaisia ja helppoja! <3)

19 kommenttia:

  1. Ihan loistavasti kirjotettu! Oon huomannu saman ja aika ikävää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vaan voinut vastustaa kiusausta ja kasvatin sarvet päähän. :P Mutta juu, tästähän mekin livenä jo puhuttiin ja ihmeteltiin. Kuten mummo aikoinaan totesi, jollei mitään hyvää sanottavaa ole, on parempi olla hiljaa. En tällä kälätätiluonteella siihen aina pysty, mutta ihan kaikesta ei jaksa rääpiä päätään. :D

      Poista
    2. Laitoin linkin tähän! ja lainasin parhaat palat! Oli niin hyvä et oli pakko :D eihän haittaa? :)
      http://hullunahaihin.blogspot.fi/2016/10/lovemedo-messut.html

      Poista
    3. Heh, ei haittaa. :) Hauska nähdä, mitä olivat parhaat palat sinulle:)

      Poista
  2. Naurattaa! :D En ole itse käynyt häämessuilla, mutta lukenut jo hääblogeista melko suuren osan noista kirjoittamistasi jutuista - ja ajatellut itse, että harkitsen tarkkaan menenkö häämessuille koskaan, sillä tungokset ahdistavat niin että koko juttu menisi ehkä pilalle. Se, etten kestä väenpaljoutta kovin hyvin, ei tietenkään ole messujärjestäjien vika. :) Lisäksi en tiedä, mitä messuilta edes hakisin.

    Mutta siis, hauska postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, nauratti tätä kirjoittaessakin! Vakavissaan, minä ahdistun ihan hurjasti aina myös väenpaljouksissa, siksi pitää aina tsempata itseään messujen alla, että jaksaa sen henkisesti. Mutta kävijänä sä voit valita ajankohdan, kun ruuhkaa ei ole ja rauhassa saa kiertää. Yleensä muotinäytösten aikaan saa todella hyvin omaa tilaa ja käytävät ovat tyhjempiä. Samoin ihan viimeiset 2-3 tuntia, silloin minäkin yleensä käytän tilaisuuden ja lähden kiertämään muita näytteilleasettajia ja tekemään löytöjä, kun omalla osastolla pärjää ihan yhden ihmisen voimin. :)

      Poista
  3. - Pahastu, sillä tietenkin joku nevöhööd hääpukusuunnittelija-wannabe kirjoittaa aivan selvästi juuri sinusta blogissaan, julkisesti! Eikö näiden blogien tulisi olla salaisia?! Kyllä minä ainakin mieleni pahoitin.

    Eiku oota. En pahoittanutkaan! Aika tyhjentävä tiivistys siitä, miten kaikki oli taas ihan perseestä. :D Mutta onneksi tuli käytyä!

    VastaaPoista
  4. - Pahoita mielesi siitä, että joku nevöhööd hääpukusuunnittelija-wannabe kirjoittaa juuri sinusta omassa blogissaan, julkisesti!

    Kyllä minä ainakin niin mieleni pahoitin. Eiku ootas. En muuten pahoittanutkaan! :D Jos on päättänyt ettei näistä(kään) messuista saanut mitään irti niin ehkä kannattaa suosiolla jättää messuilut väliin tai ainakin harkita vakavasti seuraaville osallistumista. Onneksi ite tuli tämäkin paska reissu tehtyä!

    VastaaPoista
  5. Tuli hienosti vielä kahteen kertaan hienosti kun kännykällä yritin kommentoida ja ohjelma sekoili jotain.. :D Oivoi..

    VastaaPoista
  6. Eiherramanjestas mitä huutonaurua! :D Osuu ja uppoaa!
    T. Nonna, tapahtumatuottaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti olet saanut oman osasi näistäkin kommenteista! :D

      Poista
  7. Hyvä toi sun teksti :D

    Noissa häämessuissa on oikeasti se juju, että niistä etsitään niitä kivoja juttuja just sun omiin häihin. Mitkä ei oo yhtään teemanmukaista tai jos tavara on jo ostettu sitten ei kiinnosta sitten millään. Häiden jälkeen sitten häämessumaailma on paljon avarampi, kun silmälaput häviää. Mut silloinhan sieltä ei mitään tarvitse. . Hih!

    Messujärjestäjän mielestä mun blogi ei ole koskaan ollut hääblogi, joten miittikutsua ei ole koskaan tullut. Olisi ollut kiva nähdä. Eikä nyt olisi kyllä ehtinytkään. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, miksei sun blogi ole muka hääblogi? o.O Ihan käsittämätöntä! Täytynee järjestää joku oma hääbloggaajien tapaaminen. :)

      Poista
    2. Ehkäpä olen vain kuvitellut :PJuu ihan oma miitti!Suomeen pitäis järjestää Fakewedding-tapahtuma. Sellainen!

      Poista
  8. Eiköhän tehdä sillä lailla, että kun saadaan joulukuussa muutto purkkiin ja päästään avaamaan uudet duunitilat tammikuussa, niin järjestetään vaikka siellä varjobloggajien miitti! :)

    VastaaPoista
  9. Ihan huippu! Nyt onkin kiva lähteä messuille mieltä pahoittamaan :) Kun vaan malttaisi odottaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna olisi itsellä ainakin vuorossa Wanhan Sataman Mennään Naimisiin -messut. Pitäisiköhän ottaa hiekkasirotin ihan varmuudeksi mukaan. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!