Minä vahingossa sormuksen

Hupsista heijaa. Toisille häitä suunnitteleville Wanhassa Satamassa järjestettävät Mennään naimisiin messut ovat vuoden kohokohta, jossa on jos jonkinlaista näytteilleasettajaa juhlapaikoista koruihin, pukuihin, koruihin ja vaikka ties mihin häähömpötykseen.

Yleensä fiilistelen vähän toisella lailla messuista. Normaalisti olen tohkeissani ihmisistä, joita olen tavannut, kontakteista, joita olen onnistunut solmimaan, tunnelmasta vanhassa rakennuksessa ja ilahduttaneista näytteilleasettajista. Olen nuuskutellut kukkien tuoksua ja oppinut jokaisena vuonna hurjasti kukista, koska vakiosastoni on aivan Helsingin kukkakauppiaiden yhdistyksen vieressä, jossa äänestetään kauneinta hääkimppua, sekä tehdään työnäytöksiä.

Viime vuonna kirjoittelin työbloginkin puolelle uudesta löydöstä. Niinkin epätodennäköinen taho kuin panttilainakonttori aloitti aivan erityisen projektin, Vintage-kaupan. Juttelin innostuneena Gabrielan kanssa ja fiilistelin, miten hieno palvelu on kehitetty. Ihmiset ovat pitkään myyneet vanhoja korujaan romukullaksi, jos itsellä ei ole ollut käyttöä vaikkapa kuolinpesien vanhoille aarteille. Siitä johtuen nyt ollaan tilanteessa, jossa 40-60 -lukujen korumuotoilu alkaa olla lähes sukupuutossa. Eikä kyse ole vain satunnaisista koruista, vaan alan isoista muotoilunimistä. Kuulemma mm. Björn Weckströmin koruja on kadotettu kokonaan sulatuksiin vain muutamien kymppien tähden. Ajatus sattuu.

Vintage-kauppa siis tarjoaa niin sormuksia ja muita vanhoja koruja uusiin koteihin. Minusta vanha sormus on kaunis ja romanttinen ajatus Sormus, joka on elänyt elämänmittaisen rakkaustarinan jonkun parin elämässä, ja mahdollisesti saisi tällä tavoin uuden elämän, uuden tarinan.

Ja kuinkas sitten kävikään?

Viime vuonna olin ihastellut asiaa ja nyt kun tulen tiskille moikkaamaan, Gabriela sanoo: "17". Tuijotan hetken hölmistyneenä. Ei voi olla ihmisellä noin hyvä muisti. Mutta näin se vaan meni, otti ja muisti sormuskokoni edelliseltä vuodelta. Huvikseni päätin antaa häämasikselle kyytiä ja kokeilla ihan vain muodon ja fiilistelyn vuoksi muutamaa ja sitten BLAM.

No voihan. Ei sitä poiskaan oikein voinut ottaa

Valkokultainen, selkeälinjainen kaunotar yhdellä isolla timantilla. Ei liian korkea upotus, eikä kiven istutus tartu vaatteisiin tai kankaisiin - testasin heti. Juuri sellainen kuin olin haaveillutkin ja se tuntui käteen laittaessa täydelliseltä. Kun änkytin, etten tiedä, mitä minun pitäisi tehdä, mitä pitäisi edes ajatella, tämä velmu gemmologi totesi vain, että mitäs jos vain pitäisin sitä jonkin aikaa.

Minähän olen siis koruissa todella nirso. Rehellisesti sanottuna, 9/10 sormusmallista on mielestäni rumia. Loppu 1/10 jakautuu puoliksi. Ihan ok -osastoon, ja sitten niihin, joista pidän. Vaikka luotan Jyrkin makuun ja silmään, pahoin pelkään, että jos herra olisi itsekseen käynyt katsastamassa sormusta, se olisi mennyt vaihtoon. Siinä sitten seison, nimettömässäni se unelmarinkula, enkä yhtään tiedä, mitä pitäisi tehdä.

Nappasin kuvan tassustani hinnan kanssa lähetin sen Jyrkille. Ei vastausta. Tunnin kuljin hintalappu käpälässäni kysymässä neuvoa kollegoiltani, jotka yksimielisesti kummastelivat, miksi en vain ota sormusta. Lopulta pyysin Stilissiman Hannaa toimimaan järkeni äänenä. Ystäväni huomautti, että tiedän itsekin oikein hyvin, miten nämä asiat menevät. Myydäänkö hääpuku siten, että myyjä sanoo: ota se, vai kun tuleva morsian puhkeaa kyyneeliin. Vastauksena pääsi itkunsekainen naurahdus ja silmät täyttyivät kyynelistä.

Ohhoh.

En tiennyt, että minusta irtoaisi tällaisia reaktioita. Vedin vielä hetken henkeä, nappasin lompakon ja marssin Vintage-kaupan tiskille. Illalla, kotiutuessa messuilta, annoin sen Jyrkin huomaan, jotta hän voi palauttaa sen minulle, kun aika ja hetki on oikea.